SELKEYS IDENTITEETISTÄ. ROHKEUS SUUNNASTA. RAUHA TULEVAISUUDESTA.
Olet liian osaava ja näkemyksellinen tyytyäksesi rooleihin ja työpaikkoihin, jotka on sulle liian pieniä.
Yksilöllinen 16 viikon valmennus niille johtajille, yrittäjille ja kokeneille asiantuntijoille, jotka ovat kasvaneet ulos aiemmista urahaaveistaan ja ammatillisesta identiteetistään – ja ovat valmiita olemaan haluttuja osaajia ilman, että ala, työsuhdemuoto tai aiempi kokemus rajoittaa liikaa.
Olet saavuttanut urallasi jo paljon, mutta tiedät sisimmässäsi, että sinulle on olemassa innostavampi, merkityksellisempi ja vaikuttavampi rooli työelämässä. On aika tuoda osaamisesi esiin tavalla, joka tekee sinusta halutun osaajan rooliin, johon kuulut.
Sinulla ei ole huijarisyndrooma, koska tiedät, että osaat. Ongelmasi on päinvastainen.
Olet pitkään etsinyt työelämästä sitä kulmaa, joka tuntuu yhtä aikaa merkityksellistä, innostavalta ja maksaa hyvin. Tiedät, miltä haluat arkesi näyttävän. Mutta kun on aika siirtyä sanoista tekoihin, et saa itsestäsi irti sitä, mitä tiedät, että sinun tulisi tehdä – rakentaa ammatillista brändiä, päivittää LinkedIn -profiili ja tehdä nettisivut.
Mietit jatkuvasti mitä haluat ja huomaat poukkoilevasi eri ideoiden välillä ilman, että viet mitään maaliin.
Tiedät, ettei syy ole ajan, rahan, tiedon tai osaamisen puute. Sulla on kyky sitoutua. Olet vienyt isojakin projekteja maaliin vaikka väkisin.
Oman uran johtaminen ja osaamisen esiintuominen asianmukaisella tavalla tuntuu kuitenkin kohtuuttoman vaikealta – vaikka tiedät, että se on avain, jolla pääset rooliin, johon sisimmässäsi tiedät, että kuulut.
Se johtuu siitä, että tässä ei ole kyse tiedosta, vaan ajattelusta ja identiteetistä.
Kutsun tätä identiteettikuiluksi — kuiluksi sen välillä, keneksi olet kasvanut ja miten edelleen määrittelet itsesi ammatillisesti.
Tähän ei auta jatkuva itsensä kehittäminen, sertifikaatit, unelmatyöpajat, SWOT-analyysit, paremmat työnhaun ja osaamisen myymisen strategiat tai se, että alkaa postaamaan tekoälyllä tuotettua höttöä LinkedIniin.
Kun elämä näyttää paperilla hyvältä, mutta tietää kasvaneensa siitä ulos, tarvitaan erilaisia keinoja.
Todellinen muutos syntyy rakentamalla selkeä ja vakaa johtajuusidentiteetti, joka tekee seuraavasta suunnastasi kristallinkirkkaan ja varmistaa, että tavoittelet ja menestyt roolissasi uupumatta — oli se sitten vaativampi positio palkkatyössä, yrittäjyys tai jokin aivan uusi rooli työelämässä.
Näin valitset sisäisestä varmuudesta ja rohkeudesta, etkä pelosta.
Olin opiskellut johtamista, mutta vasta tämä valmennus sai minut aidosti tuntemaan oloni siksi johtajaksi, jonka muut minussa näkivät. Tämän sisäisen muutoksen johdosta tulin valmennuksen aikana palkatuksi johtamistehtävään, josta en olisi ennen sitä uskaltanut edes haaveilla."
– Pauliina
GROUNDED LEADERSHIP IDENTITY
-valmennuksessa rakennamme yhdessä sinun versiota urasta ja johtajuudesta.
Tämän valmennuksen jälkeen et ole “valmis” johtaja, yrittäjä tai ihminen. Sinulla on käytännössä jotain paljon tärkeämpää: selkeä ammatillinen identiteetti, varmuus suunnastasi ja kyky toimia sen mukaisesti myös silloin, kun elämä tapahtuu. Tämä tekee sinusta johtajan, yrittäjän ja ihmisen, jonka osaaminen on haluttua monenlaisiin työn muotoihin.
Grounded Leader on ammattilainen, joka tietää kuka on, mitä osaa ja mitä haluaa — ja seisoo itsensä ja päätöstensä takana myös epävarmuuden keskellä. Hän ei rakenna uraansa ulkoisten odotusten, jatkuvan varmistelun tai muiden määritelmien varaan, vaan omien arvojensa, visionsa ja vahvuuksiensa pohjalta.
Hän osaa ottaa tilaa ja tuoda näkemyksensä esiin ilman jatkuvaa todistelua tai itsensä pienentämistä — ja juuri siksi myös muut luottavat häneen ja hänen visioon.
Valmennuksen päätyttyä sinulla on:
Selkeys siitä, minkälainen seuraava urapolku – johtamispositio palkkatyössä, yrittäjyys vai joku ihan muu – on aidosti sinulle sopiva ja merkityksellinen.
01
Hermoston kyky kantaa vastuuta ja epävarmuutta ilman lamaantumista, suorittamista tai ylianalysointia.
02
Ammatillinen, oikealla tavalla positioitu brändi ja verkostoitumisprosessi, jolla markkinoit ja myyt osaamistasi johtajille, headhuntereille tai asiakkaille LinkedInissä.
03
Luottamus itseesi siinä, että pystyt tekemään arjessasi valintoja ja tekoja selkeydestä ja rohkeudesta, etkä pelosta.
04
Tämä ei ole valmennus, jossa annan sinulle valmiita vastauksia, suunnittelen urasi sinun puolesta tai julistan vain yhtä totuutta.
Autan sinua näkemään täsmällisesti sen, mikä estää ideoitasi muuttumasta päätöksiksi ja päätöksiä toiminnaksi. Kun tiedät kuka olet, mitä haluat ja koet turvalliseksi mennä sitä kohti, oikeat päätökset ja teot eivät enää vaadi jatkuvaa sisäistä neuvottelua.
-
Johtajuusidentiteetin uudelleenrakentaminen
Nyt: Sinun on vaikea puhua itsestäsi ammatillisesti, koska nykyinen työsi, roolisi tai tapasi hyödyntää osaamistasi ei tunnu täysin omalta. Pohdit paljon sitä, mikä olisi järkevää, mitä sinun kuuluisi haluta ja minkä verran on sallittua itselleen vaatia.
Olet kyllästynyt sopeutumaan muiden odotuksiin ja pienentämään itseäsi, jotta muilla olisi mukavaa, mutta teet sitä silti, koska kaikki muu tuntuu liian isolta riskiltä.
Valmennuksen jälkeen: Puhut itsestäsi, osaamisestasi ja suunnastasi johdonmukaisesti ilman, että se tuntuu teennäiseltä tai liian kunnianhimoiselta. Rakennat uraasi omien menestyksen, johtajuuden ja yrittäjyyden määritelmiesi mukaan — et vanhasta roolista, muiden odotuksista tai jatkuvasta varmistelusta käsin.
-
Sisäinen johtajuus ja hermoston kyky kantaa vastuuta, näkyvyyttä ja epävarmuutta
Nyt: Reagoit paineeseen yliajattelemalla, ylisuorittamalla tai lamaantumalla. Suodatat itseäsi palavereissa, etkä uskalla tuoda näkemyksiäsi esiin LinkedInissä. Sinusta tuntuu, että joudut vakuuttelemaan ihmisiä osaamisestasi. Uraasi liittyvät pohdinnat ja päätökset tuntuvat raskailta ja huomaat ajautuvasi helposti katastrofiajattelun kierteeseen. Vaikka tiedät, että osaat, kannat huolta siitä, miten pärjäät työn murroksessa ja löydätkö koskaan omaa paikkaasi.
Valmennuksen jälkeen: Pystyt nopeasti huomaamaan, milloin yliajattelet, ylisuoritat tai lamaannut – ja pystyt palauttamaan itsesi takaisin tilaan, josta pystyt tekemään selkeitä, rauhallisia ja rohkeita päätöksiä ja tekoja.
Et tarvitse enää täydellistä varmuutta tai ulkoapäin ohjausta mennäksesi eteenpäin. Pystyt kantamaan keskeneräisyyttä, vastuuta ja epävarmuutta ilman, että hylkäät suunnan heti, kun saat kritiikkiä tai se alkaa tuntua todelliselta ja mahdolliselta saavuttaa.
-
Ammatillinen suunta, johtajuusvisio ja sisäinen suodatin päätöksille
Nyt: Sinulla on useita järkeviä vaihtoehtoja, mutta mikään niistä ei tunnu tarpeeksi omalta, selkeältä tai oikealta. Olet kyllästynyt etsimään varmuutta selaamalla avoimia työpaikkoja, pohtimalla sopivia titteleitä tai kysymällä muilta, mitä voisit tehdä – koska mikään määrä tietoa ei koskaan muutu päätöksiksi, joihin koet turvalliseksi sitoutua.
Valmennuksen jälkeen: Tiedät, mikä oma työelämän juttusi on ja minkälaisissa rooleissa, ympäristöissä ja yhteisöissä olet parhaimmillasi. Tunnet varmuutta siitä, mitä haluat rakentaa seuraavaksi ja tiedät, mitä väliaskeilta se vaatii. Sinulla on sisäinen suodatin, jonka pohjalta pystyt sanomaan erilaisille mahdollisuuksille kyllä ja ei ilman jatkuvaa jossittelua.
-
Linjakas toiminta, päätöksenteko ja johtajuus arjessa
Nyt: Lykkäät vaikeita päätöksiä, tekoja ja investointeja, vaikka tiedät, että ne veisi sinua eteenpäin. Inspiroidut ja innostut ideoistasi hetkeksi, mutta paineen ja epävarmuuden kasvaessa palaat vanhoihin toimintamalleihisi.
Ulospäin toimintasi näyttää poukkoilevalta ja olet myös itse väsynyt siihen, että sinkoilet sinne tänne. Sisimmässäsi tiedät, että sinusta löytyy pitkäjänteisyyttä silloin, kun tiedät mitä haluat.
Valmennuksen jälkeen: Toimit tavalla, joka vahvistaa uutta ammatillista identiteettiäsi päivittäin. Teet vaikeat päätökset ja investoit itseesi ennen kuin on “pakko”, asetat rajoja selkeämmin ja tuot omaa ajatteluasi näkyväksi ilman jatkuvaa sisäistä neuvottelua.
Et enää odota täydellistä varmuutta tehdäksesi niitä tekoja, joiden ansiosta olet enemmin tai myöhemmin työelämässä siinä roolissa, johon kuulut. Rakennat luottamusta omissa ja muiden silmissä päivittäisten tekojesi kautta. Olet haluttu osaaja, joka näkee mahdollisuuksia joka puolella, eikä pelkää tarttua niihin.
Tämä tarkoittaa konkreettisesti tätä
Olet kasvanut johtajaksi, jota muiden on turvallista seurata. Ihmiseksi, joka näyttää esimerkkiä siitä, että voi rakentaa merkityksellistä uraa ilman elämän ja terveyden uhraamista työlle. Johtajaksi, joka antaa tilaa myös muille olla aidosti läsnä. Elät elämääsi tavalla, josta olet pitkään haaveillut. Ja se säteilee ulos — työhön, perheeseen ja kaikkeen mille huomiosi annat.
Vain muutama kuukausi valmennuksen jälkeen, hänellä oli ensimmäinen myyntikeskustelu käynnissä B2B -asiakkaan kanssa
— ilman kylmäkontaktointia tai edes Y-tunnusta.
“
-
Iina tuli valmennukseeni, koska vaativa palkkatyö oli alkanut nostaa esiin uupumusoireita ja hän halusi vaihtaa alaa. Hän oli muutamaa vuotta aiemmin opiskellut uuden tutkinnon, mutta huomasi hakevansa edelleen vain samanlaisia rooleja kuin aina ennenkin. Hän tiesi, että potentiaalia olisi muuhunkin — esimerkiksi yrittäjyyteen, josta hän oli haaveillut jo vuosia.
Valmennuksen aikana Iinalle suurimman haasteen tuotti hänen kärsimättömyytensä, kun oivalluksia ja näkyvää muutosta halusi saada aikaan heti. Valmennuksen itsemyötätuntoinen lähestymiskulma, selkeä prosessi ja jatkuva tuki kuitenkin saivat pikkuhiljaa ajatussolmut auki ja oivalluksia siitä, mitä hän todella haluaa työkseen tehdä, alkoi syntyä jopa unissa. Valmennuksen aikana varmuus omasta suunnasta kasvoi ja hän aloitti LinkedInissä sisältösarjan, joka kasvatti nopeasti suosiotaan. Vain muutama kuukausi valmennuksen jälkeen, hänellä oli ensimmäinen myyntikeskustelu käynnissä B2B -asiakkaan kanssa — ilman kylmäkontaktointia tai edes Y-tunnusta.
Iina sanoi yllättyneensä valmennuksessa eniten siitä, miten suurta ammatillista itsevarmuutta se toi — sellaista, mitä mikään koulutus tai tutkinto ei ollut aiemmin tuonut. Hän kertoi luottavansa omaan osaamiseensa ja siihen, että pärjää niin paljon, ettei häntä edes huoleta, vaikka saisi potkut.
Olen Kristina — autan kunnianhimoisia, monialaisia ammattilaisia löytämään ja luomaan merkityksellisen työn, joka vastaa sitä keneksi he ovat kasvaneet.
Minut palkkaa ne ammattilaiset, joiden osaaminen on liian laajaa ja monipuolista, ajattelu liian itsenäistä ja kunnianhimo liian suurta, että se mahtuisi enää vanhaan rooliin tai perinteisiin tapoihin rakentaa uran seuraavaa suuntaa.
Olen tehnyt tämän kahdesti.
Ensimmäisen kerran vuonna 2022. Minulla oli hyvä titteli, hyvä tiimi, muhkea palkka ja ulospäin hyvältä näyttävä elämä. Sisäisesti tiesin kuitenkin kasvaneeni yli tavasta, jolla olin rakentanut urani.
Tiesin, että minussa olisi potentiaalia vaikka mihin ja samalla pelkäsin, etten kelpaa minnekään. Minulla oli kymmeniä uravaihtoehtoja, joista jokaisesta löytyi "mutta". En halunnut raataa itseäni hengiltä tavoitellakseni työtä, joka ei tuntunut täysin omalta.
Kokeilin kaikkea: vaihdoin roolia, ura- ja CV-sparrausta, hain töitä, opiskelin, kävin työpsykologilla. Yritin ratkaista identiteettitason ongelmaa ulkoisilla strategioilla. Siksi mikään muutos ei tuntunut oikeasti muuttavan mitään.
Lopulta ymmärsin: muuttaakseni minun elämää, minun on muutettava sitä, miten ajattelen ja toimin.
Kysymys muuttui:
"Mitä seuraavaksi?" → "Mikä on minulle merkityksellistä ja innostavaa?"
Vuonna 2023 haastattelin kymmeniä radikaalin uramuutoksen tehneitä ammattilaisia podcastiini. Tulos vahvisti sen, mitä olin oivaltanut: uramuutos tapahtuu identiteetin kautta. Strategia ilman identiteettiä ei vie pitkälle. Ja identiteettimuutos ilman turvallisuuden tunnetta ei muutu toiminnaksi.
Kasvoin yrittäjäksi logistiikkapäällikkönä päivätöiden ohessa. Kun irtisanouduin kesällä 2025, olin saavuttanut sen, minkä eteen olin tehnyt töitä melkein kolme vuotta.
Koin yllätyksekseni jälleen urajumin. Roolini oli käynyt pieneksi. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, mihin keskittyä.
En yrittänyt keksiä itseäni uudestaan. Keskityin rakentamaan roolin, joka vastaa paremmin sitä, keneksi olin kasvanut.
Tässä on syy, miksi teen mitä teen:
Näen jatkuvasti kyvykkäitä ja kunnianhimoisia ihmisiä rakentamassa uraansa sellaisten asioiden varaan, jotka ei enää tunnu omalta. Uupuvat yrittäessään tehdä järkeviä päätöksiä, sopeutua rooleihin ja ympäristöihin, joissa eivät voi hyvin tai pienentävät omaa kunnianhimoa, jotta elämä tuntuisi ennustettavalta ja turvalliselta.
Mutta pitkällä aikavälillä mikään ulkoinen asia ei korjaa sitä ristiriitaa, joka syntyy, jos rakentaa työelämää tavalla, joka ei enää vastaa sitä, kuka oikeasti on.
Siksi uskon, että turva ja kestävyys työelämässä ei synny uusista opinnoista, titteleistä tai ympäristöistä. Se syntyy, kun vahvistaa sitä johtajuusidentiteettiä, jonka varaan seuraava innostava ja vaikuttava askel uralla voi kestävästi rakentua.
Minun asiakkaat ovat tunnistaneet tämän, ja ovat valmiita rakentamaan uraansa tavalla, joka vastaa paremmin sitä, keitä he ovat ja mitä he haluavat.
Jos olet lukenut tänne saakka ja tunnistanut itsesi tästä, tämä on todennäköisesti valmennus, jota olet pitkään etsinyt.
MITÄ VALMENNUS SISÄLTÄÄ:
Henkilökohtainen 16-20 viikon coaching-prosessi
Tapaamme etänä joka toinen viikko, yhteensä 8–10 kertaa. Jokaisella tapaamisella on selkeä tarkoitus: vahvistaa päätöksentekoasi sekä ammatillista identiteettiäsi ja viedä oivalluksiasi konkreettisesti arkeen.
Tuki tapaamisten välissä
Saat tuen Voxer -sovelluksessa koko valmennuksen ajan ma–pe klo 10–18. Tämä on tärkeää, koska todellinen muutos ei tapahdu sessioissa, vaan niiden välissä – silloin, kun vanhat ajattelu- ja toimintamallit yrittää ottaa vallan.
Valmennusmateriaalit elinikäiseen käyttöön
Saat napakat videot, reflektointiharjoitukset, käytännön tehtävät ja kehotietoiset meditaatioharjoitukset, joihin voit palata myös valmennuksen jälkeen.
Osaamisesi näkyväksi tekeminen LinkedInissä
Positioimme osaamisesi tavalla, jossa käy ilmi ajattelusi, arvo, jonka tuot sekä se, mihin olet menossa ja miksi oikeiden ihmisten kannattaa luottaa just sinuun. Saat 30 erilaista sisältöideaa, joilla rakennat ajatusjohtajuutta, luottamusta ja seuraavia uramahdollisuuksia.
Saat käyttöösi myös työkalut, joita käytän vain henkilökohtaisessa valmennuksessa:
Henkilökohtaiset vahvuusprofiilit
Hyödynnämme Enneagrammia ja Working Geniusta, jotta ymmärrät vahvuuksiasi, sokeita pisteitäsi sekä sinulle luontaista tapaa vaikuttaa ja tuottaa arvoa sekä persoonan että työn kontekstissa.
+
Loista LinkedInissä autenttisella auktoriteetilla ja myy osaamistasi -opas
Käytännönläheiset, yksinkertaiset ja personoidut ohjeet siihen, miten houkuttelet oikeita uramahdollisuuksia tai asiakkaita puoleesi ja myyt osaamistasi tyrkyttämättä
+
Verkostoni, ammattitaitoni ja näkemykseni käyttöösi
Pääset hyödyntämään laajan ammatillisen verkostoni, kokemukseni ja näkemykseni siitä, millaisiin ihmisiin, yhteisöihin tai mahdollisuuksiin voisit seuraavaksi tarttua.
+
On aika löytää työ, joka vastaa sitä keneksi olet kasvanut. Päätös on sinun.
Otan yhtä aikaa vain pienen määrän asiakkaita, jotta jokainen saa syvällisen ja henkilökohtaisen tuen muutoksen läpiviemiseen.
INVESTOINTISI
Valmennuksen hinta on 4500 €
(sis. alv. 25,5%, jos investoit itseesi, + alv. 25,5%, jos maksajana on yritys — joko omasi tai työnantajasi osana johtamis- tai muutosturvavalmennusta)
Maksu on mahdollista jakaa myös 2-4 erään korottomasti.
Lupaukseni sinulle
Tämä valmennus on ennen kaikkea investointi sinun hyvinvointiin ja ammatilliseen kasvuun, joka kantaa pidemmälle kuin mikään titteli tai sertifikaatti.
En voi luvata sinulle uutta roolia tai toimivaa yritysideaa 16 viikossa, koska se ei ole pelkästään minusta tai sinusta kiinni.
Voin kuitenkin luvata tämän:
Sitoudun kulkemaan rinnallasi niin kauan, että olet käynyt kaikki valmennuksen vaiheet läpi ja kokenut sen sisäisen muutoksen, jota kohti yhdessä työskentelemme.
Jos elämä tapahtuu, töissä deadlinet kiristyvät tai tarvitset itse enemmän aikaa prosessoida, jatkamme yhteistyötä. Tämä ei ole kurssi, jonka käyttöoikeus loppuu heti, kun kalenterissa tulee tietty päivämäärä vastaan. Tämä päättyy, kun yhteiset tavoitteemme on saavutettu. 16 viikkoa riittää siihen hyvin.
Tiedät mitä seuraavaksi haluat, välistepit sitä kohti on selkeät ja kokonaisuus tuntuu omalta
LinkedIn-profiilisi on positioitu oikein, osaat verkostoitua hyvällä maulla ja tuot osaamistasi esiin positiivisesti erottuvalla tavalla
Teet päivittäin niitä konkreettisia tekoja, joiden ansiosta on vain ajan kysymys, että olet roolissa, johon sisimmässäsi tiedät, että kuulut — työntekijänä, yrittäjänä tai näiden yhdistelmänä
Takuuni sinulle: Sitoudun onnistumiseesi niin kauan kun sinä sitoudut itseesi.
Takuuni sinulle: Sitoudun onnistumiseesi niin kauan kun sinä sitoudut itseesi.
Tämä on sinulle, jos…
Tiedät, ettei nykyinen roolisi enää vastaa sitä kuka olet ja mihin sinusta on – mutta et ole pystynyt määrittelemään selkeästi seuraavaa askelta tai etenemään sitä kohti itsevarmasti ja päättäväisesti.
01
Olet jo yrittänyt saada tähän selvyyttä itse (tai erilaisilla uravalmennuksilla ja menetelmillä) — ja ymmärrät, ettei tilanteesi muutu ilman syvällisempää muutosta ajattelutavassasi, päätöksenteossasi ja toiminnassasi.
02
Olet valmis ottamaan täyden vastuun suunnastasi ja panostamaan ammatilliseen kasvuprosessiin, joka vaatii rehellisyyttä, myötätuntoa, johdonmukaisuutta ja todellista sisäistä työtä.
03
Tämä ei ole sinulle, jos…
Kyseenalaistat edelleen sitä, onko sinussa tarpeeksi potentiaalia vastuullisempiin tehtäviin tai yrittäjyyteen, tai odotat ulkopuolelta merkkiä ja lupaa ryhtyä toimeen.
Uskot, että oikea tutkinto, CV-malli, parempi aika tai idea ratkaisee jumisi ilman, että sinun tarvitsee muuttaa omia ajattelu- tai toimintatapojasi.
Et ole aidosti valmis ottamaan vastuuta tilanteestasi ja syytät siitä muita — rekrytoijia, ikäsyrjintää tai markkinatilannetta, tai etsit nopeaa, vaivatonta ja halpaa ratkaisua tilanteesi muuttamiseksi.
FAQs
-
Jos olet lukenut tänne asti ja tunnistanut itsesi tältä sivulta — se on vastauksesi.
Aina ei ole edes kyse siitä, että tarvitsetko jotakin. Joskus on kyse siitä, että haluatko.
Tämä työ on vaikuttavinta silloin, kun et yritä epätoivoisesti ja pakon edessä vain selviytyä. Siksi sulla on lupa aloittaa tämä työ jo ennen kuin olet kriisissä. Et tarvii siihen ulkopuolisten lupaa.
Jos mietit, lähetä hakemus, niin tutustutaan ja varmistetaan yhdessä, että tämä on sinulle oikea valinta ennen kuin teet päätöksen — oli se sitten kyllä tai ei.
Kerron sulle suoraan, jos tämä on väärä lähestymistapa tai jos näen, että tilanteeseesi riittää kevyempi ratkaisu. Jos tämä tulee nopeuttamaan ja helpottamaan tavoitteidesi saavuttamista, kerron myös sen suoraan.
-
Luota sinun intuitioon. Asiat harvoin ratkeaa odottamalla “oikeaa aikaa” tai varmuutta.
Jos olet valmis menemään urallasi eteenpäin — mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan — ja olet tunnistanut, että ollaksesi haluttu osaaja, sinun pitää kirkastaa suuntaasi ja osaamisesi ydintä sekä sitä, miten tuot sen esiin somessa ja livenä, nyt on oikea aika aloittaa.
-
Ei tarvitse. Sinun ei tarvitse tietää varmasti, mikä sinun seuraava titteli tulee olemaan, eikä sulla tarvitse olla yritysideaa tai tarkkaa visiota siitä, mitä uraltasi seuraavaksi haluat.
Tämä valmennus on rakennettu juuri siihen kohtaan, jossa järkeviä vaihtoehtoja tuntuu olevan paljon, mutta mikään niistä ei tunnu täysin omalta, selkeältä ja varmalta, jotta siihen uskaltaisi sitoutua.
Haluttu osaaja on haluttu osaaja työsuhdemuodosta, alasta tai menneestä työkokemuksesta riippumatta sen takia, että hän tietää kuka ammatillisesti on, minkä eteen haluaa tehdä töitä ja tuo osaamisensa esiin asianmukaisella ja luottamusta herättävällä tavalla sekä digitaalisessa että fyysisessä maailmassa.
Kun keskitymme suuntasi selkeyttämiseen ja ammatillisen johtajuusidentiteettisi vahvistamiseen, sinun ei enää tarvitse pakottaa itseäsi päätökseen sen suhteen, minkälaisen tittelin tai työsuhdemuodon alle ne kuuluu.
-
Asiakkaani ovat usein urallaan menestyneitä ja laajasti osaavia ammattilaisia – tyypillisesti 35-45 -vuotiaita vaativissa asiantuntija- tai johtotehtävissä työskenteleviä generalisteja, joiden osaaminen ja potentiaali on kasvanut nykyisen roolin yli.
Kaikilla minun asiakkailla on ollut vaihtelevat taustat, mutta se ei muuta sitä, etteikö me päästä tuloksiin. -
Suurin osa tarjolla olevista valmennuksista lähtee liikkeelle ulkoisista strategioista: CV:stä, LinkedInistä, työnhausta, titteleistä, verkostoitumisesta, postaamisesta tai osaamisen kaupallistamisesta.
Me tehdään sitä työtä myös, koska sitä tarvitaan. Mutta jos yrität pakottaa itsesi päätöksiin, ratkaisuihin ja toimintaan silloin, kun sinulta puuttuu:
1) selkeä suunta, jonka tunnet oikeaksi,
2) sisäinen turvan tunne ja taito hallita tunteitasi epävarmuudessa ja
3) sulle toimivat tavat tehdä rohkeita ja sulle oikeita päätöksiä,
tällaiset valmennukset jää helposti irrallisiksi tai päädyt rakentamaan uraa tavalla, joka hiertää sisäisesti.
Siksi me ei tässä valmennuksessa aloiteta siitä, mikä näkyy ulospäin tai oleteta, että olisi olemassa kaikille toimiva yksi ja ainoa tapa, jolla oikea rooli työelämässä voi löytyä.
Me aloitetaan sinun ajattelusta ja johtajuusidentiteetistä. Kun se on selkeä ja vakaa, osaamisen positiointi oikealla tavalla, sen esiintuominen, verkostoituminen ja seuraavat konkreettiset isommat askeleet kohti roolia, johon todella kuulut, alkaa tuntua luonnolliselta jatkumolta.
Tämä on identiteettitason työtä, joka tekee ulkoisista strategioista vihdoin toimivia ja omalta tuntuvia. Osa yllämainituista valmennuksista tulee tämän jälkeen olemaan sulle joko tarpeettomia tai ne alkavat vihdoin tuottaa tuloksia.
-
Tämä ei ole terapiaa, eikä yritä korvata sitä. Valmennusta ei ole tarkoitettu akuutin kriisin tai vakavan uupumuksen hoitamiseen.
Me työskennellään ammatillisen identiteetin, päätöksenteon, itsensä johtamisen, hermoston, tunteiden ja konkreettisen urasuunnan kanssa. Hermoston kanssa työskentely tarkoittaa tässä kontekstissa käytännöllisiä taitoja: miten tunnistat kehosi kautta paineen, yliajattelun, lamaantumisen tai ylisuorittamisen — ja miten palaat tilaan, josta pystyt tekemään päätöksiä ja tekoja, joita ei ohjaa pelko.
Jos olet tällä hetkellä täysin uupunut, ensisijainen tuki voi olla lepo, terveydenhuolto tai terapia.
Jos taas huomaat, että kuormitus liittyy epäselvään suuntaan, vanhassa roolissa sopeutumiseen, jatkuvaan sisäiseen neuvotteluun tai siihen, ettet enää pysty rakentamaan tulevaisuutta nykyisestä identiteetistä käsin, tämä valmennus voi olla sulle oikea ratkaisu. Hae mukaan niin keskustellaan lisää.
-
En lupaa sulle sitä, että kaikki sinun ongelmat ja haasteet ratkeaa tässä ajassa. En lupaa helppo ja nopeaa ratkaisua, koska jos sellainen olisi olemassa, et olisi tässä. Enkä lupaa sulle uutta työtä tai toimivaa yritysideaa, koska me ei yksin voida niihin vaikuttaa.
Tässä ajassa on kuitenkin täysin mahdollista tunnistaa se, mitä todella haluaa työkseen tehdä ja rakentaa perusta, jonka varaan sinun uran seuraava vaihe voi rakentua kestävästi ja turvallisesti – on se sitten vaikuttavampi johtamisrooli, yrittäjyys uudella alalla tai joku palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistelmä.
Kyse ei koskaan ole siitä, kuinka kauan valmennus kestää, vaan siitä mitä teet sillä ajalla, joka sulla on käytettävissä.
Jotkut käyttää vuosia saman kehän kiertämiseen: pohtivat vaihtoehtoja, etsivät lisää tietoa, päivittävät LinkedIniä, kokeilevat jotakin kerran, vaihtavat työpaikkaa, mutta palavat silti samaan epävarmuuteen omasta suunnasta ja itsestään ammatillisesti.
Kun työskentelyllä on selkeä rakenne, joka on rakennettu nimenomaan sinunlaiselle ajattelevalle, vastuulliselle, fiksulle, kunnianhimoiselle ja monipuoliselle ammattilaiselle ja sulla oikeanlaista tukea, 16–20 viikkoa on paljon aikaa todelliseen suunnan muutokseen.
-
Valmennus vaatii sinulta tyypillisesti noin 2–4 tuntia viikossa.
Tapaamme etänä noin joka toinen viikko tunnin ajan. Sessioiden välissä teet 10 minuutin meditaatioharjoituksia, reflektointitehtäviä ja konkreettisia tekoja. Viet havaintojasi arjen päätöksiisi, nykyiseen työhösi sekä keskusteluihin, joita käyt jo nyt.
Tulet pääsemään tavoitteisiisi ilman, että suoritat kaikkea täydellisesti tai yrität pysyä jäykässä aikataulussa hinnalla millä hyvänsä.
Valmennus on rakennettu kestämään elämää: työkiireitä, sairastumisia, lomia ja niitä viikkoja, jolloin kaikki ei mene putkeen. Prosessiin sisältyy reflektointiviikkoja ja voit ottaa niitä tarpeen mukaan. Me ei päätetä prosessia vain siksi, että kalenterissa tulee tietty päivämäärä vastaan. Valmennus päättyy, kun olemme käyneet vaiheet läpi ja meidän yhteiset tavoitteet on toteutuneet.
Valmennuksen aikana luomme yhdessä sulle sopivat käytännöt ja rytmin. Tärkeintä ei ole halu tehdä kaikki täydellisesti, vaan halu katsoa rehellisesti omia uskomuksia, toimintatapoja, pelkoja, toiveita ja sitä, mitä olet ehkä jo liian pitkään pitänyt sulle mahdottomana saavuttaa.
Mie tuon sinun ajatteluun ja toimintaan rakennetta, tukea, näkökulmia ja rehellistä peilausta. Sie tuot sisällön, rehellisyyden ja sitoutumisen.
-
Ymmärrän. Siksi tämä työ on usein just sitä, mitä tarvitset.
Energiaasi vie jatkuvasti nyt sellaiset ajatus- ja toimintamallit, joiden vuoksi muiden on vaikea nähdä sinut osaajana, joka halutaan palkata: ylianalysointi, varmistelu, väärissä vaihtoehdoissa roikkuminen, puskeminen, itsesi pienentäminen ja päätösten lykkääminen.
Jos olet täysin uupunut, tämä ei ole sulle nyt.
Mutta jos sulla on kapasiteettia ja halua käyttää 2-4 tuntia viikossa oman tulevaisuutesi turvaamiseksi työelämässä, tämä prosessi alkaa vapauttaa energiaa jo ensimmäisistä viikoista alkaen. Valmennuksen jatkuva tuki sekä selkeä ja toimivaksi todistettu prosessi vähentää sitä henkistä kuormaa, jota yksin pärjääminen, ammatillinen epävarmuus ja epäselvä suunta pitävät yllä.
-
Se on mahdollista, mutta en lupaa sellaista. Ne eivät ole vain minun käsissä, eivätkä täysin sinunkaan.
Voin kuitenkin luvata sulle tämän: työskentelemme siihen asti, että tiedät keneksi olet ammatillisesti kasvanut, mihin rooliin työelämässä todella kuulut ja sinulla on omalta tuntuva urasuunta, jota kohti olet jo valmennuksen aikana alkanut ottaa konkreettisia askeleita.
Ulkoiset muutokset seuraavat aina ammatillisen johtajuusidentiteetin muutosta: sitä, kun alat nähdä itsestäsi ammatillisesti eri tavalla, tavoitella oikean tasoisia rooleja, luoda mahdollisuuksia oma-aloitteisesti, sitoutua päätöksiisi myös epävarmuuden keskellä sekä tuoda osaamistasi esiin asianmukaisella, aidolla ja uskottavalla tavalla.
Tästä tiedät, että jos et neljän kuukauden kuluttua ole uudessa sinua innostavassa työssä tai yrittäjänä saanut ensimmäisiä asiakkaitasi, niin se on vain ajan kysymys, koska teet sinun arjessa niitä tekoja, joiden ansiosta niistä tulee ennemmin tai myöhemmin totta.
-
Voi. Osa asiakkaistani maksaa valmennuksen itse, osa oman yrityksen kautta ja osana työnantajan koulutus-, johtamis- tai muutosturvabudjettia. Jos maksaja on yritys, investointi on + alv. 25,5 % ja valmennuksen investoinnin voi vähentää yrityksen kuluina.
Jos työnantajasi maksaa valmennuksen, kaikki mitä käymme läpi, pysyy luottamuksellisena. Mahdollinen yhteydenpito työnantajasi kanssa tapahtuu vain ja ainoastaan sinun suostumuksella.
Jos tarvitset apua investoinnin perusteluun työnantajalle esimerkiksi johtajuus-, ura- tai ammatillisen kehittymisen valmennuksena, ole yhteydessä kristina@clarityhouse.fi.
-
Kun olet lähettänyt hakemuksen, pääset varmaan ajan yhteiseen tutustumispuheluun Google Meetsissä. Kalenterikutsu sisältää linkit sopimusluonnoksiin, jolloin voit tutustua niihin etukäteen.
Tutustun hakemukseesi ennen tapaamista ja käymme puhelussa tarkemmin läpi sinun tilannetta ja toiveita.
Varmistamme molempiin suuntiin, että tämä työskentelytapa on sinulle oikea ja kemiamme kohtaa. Kerron sulle rehellisesti, onko tämä mielestäni sopiva seuraava askel sulle vai ei. Sinun ei tarvitse tehdä päätöstä puhelussa, eikä muutenkaan paineen alla, mutta jos tämä on se, minkä avulla muutos urallesi vihdoin tapahtuu, tuomme sen selvästi esiin.
Jos päätämme aloittaa yhteistyön, sovimme aloitusajan ja saat minulta tervetulomateriaalit sekä tarkemman ennakkokyselyn ennen ensimmäistä tapaamistamme.
Hakemus ei sido sinua valmennukseen ja saat puhelun jälkeen aikaa tehdä päätöksen rauhassa.
-
Kolmeen asiaan: kokemukseen, metodologiaan ja tuloksiin.
Kokemus: Olen tuotantotalouden DI ja ennen yrittäjyyttä työskentelin vuosia terveysteknologian alalla tilaus-toimitusketjun hallinnassa asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä. Tämä antaa minulle realistisen, kaupallisen ja systeemisen ymmärryksen työelämästä, johtamisesta, organisaatioista ja siitä, miten arvoa oikeasti syntyy ja miten se tulee sanoittaa.
Tiedän myös omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla ulkoapäin hyvältä näyttävässä roolissa, joka ei tunnu lainkaan omalta. Olen itsekin generalisti, joka ei ole koskaan mahtunut yhden tittelin alle, vaan kasvanut rooleistaan säännöllisesti ulos.
Metodologia: Olen ICF-sertifioitu brain-based coach, ja työskentelytapani pohjautuu neurotieteisiin, identiteettityöhön, hermoston ymmärrykseen, palvelumuotoiluun ja aikuiskasvatustieteisiin. Työotteeni on traumatietoinen sekä sinun autonomiaa ja turvallisuutta kunnioittava. Yhdistän sisäisen muutoksen ja käytännön strategiat, koska uramuutos ilman hermoston kapasiteettia ei onnistu – ja identiteettityö ilman konkretiaa ei johda minnekään.
Tulokset: Olen tehnyt tätä työtä henkilökohtaisesti lähes 30 asiakkaan kanssa, ja valmennukseni NPS on 100. Tulokset eivät synny yksittäisestä harjoituksesta tai oivalluksesta, vaan selkeästä prosessista, jossa identiteetti, päätöksenteko, hermoston kapasiteetti, osaamisen positiointi ja konkreettinen toiminta tukevat toisiaan. Jokainen asiakas, joka on sitoutunut tähän, on päässyt tuloksiin.
Seuraava roolisi ei odota ikuisesti
16 viikon päästä et ole “valmis” johtaja tai yrittäjä. Olet saavuttanut jotain paljon arvokkaampaa: olet kasvanut ammattilaiseksi, joka tietää mitä uraltaan seuraavaksi haluaa, luottaa itseensä ja ottaa päivittäin niitä askeleita, joiden ansiosta on vain ajan kysymys, että on roolissa, johon sisimmässään kuuluu — ilman tyhjän päälle hyppäämistä tai muita radikaaleja riuhtaisuja.
Tiedät, minkälainen työ sopii sinun vahvuuksiin ja on merkityksellistä juuri sinulle. Osaat positioida ja myydä osaamisesi hyvällä energialla ja se tuo luoksesi yrityksiä ja asiakkaita, jotka arvostaa sinun näkemyksiä ja osaamista. Siedät epävarmuutta ja johdat itseäsi selkeydestä ja rohkeudesta — et pelosta.
Ja parasta: olet lopettanut performanssin. Alkanut elää tavalla, joka on aidosti sinua.
Tämä on yksi vaihtoehto.
Toinen on jatkaa tutkimista. Heitellä hakemuksia ja kerätä sertifikaatteja. Odottaa, että selkeys saapuu kuin itsestään tai että olosuhteet pakottavat sinut päätökseen, jota olet pohtinut jo vuosia.
Niin kauan kun suuntasi ja ammatillinen identiteettisi on epäselvä, se näkyy ulospäin. Ihmiset aistivat epäröintisi ja epävarmuutesi.
Esihenkilöt palkkaavat ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat ja uskovat itseensä. Asiakkaat ostavat ihmisiltä, jotka seisovat vahvasti tekemisensä takana. Sinun epäröinti tekee heille vaikeaksi valita sinut.
Voit myös tunnustaa sen, minkä jo tiedät:
Tämä tilanne ei ratkea ajattelemalla lujempaa tai enemmän. Se ratkeaa päätöksellä — päätöksellä investoida itseesi, sitoutua prosessiin ja ottaa urasi ohjat käsiisi.
Hakeminen mukaan on ensimmäinen askel kohti kestävää kunnianhimoa ja vankkaa johtajuusidentiteettiä.
Nyt, kun päätös on sinun.
