Astan tarina: Miten +40-vuotias generalisti pääsi irti urajumista ja löysi oman juttunsa työelämässä
Asta on yksi niistä fiksuista ja huikeista generalisteista, joita olen saanut kunnian valmentaa ja coachata.
Hän on aina ollut kunnianhimoinen, utelias ja kiinnostunut monipuolisesti eri asioista. CV:ssä komeili vaikuttava määrä koulutuksia ja työtehtäviä. Mutta hänen päänsä sisällä eli toisenlainen tarina:
“Olen vain poukkoillut ja ajautunut generalistirooleihin, eikä minulla ole syväosaamista mistään.”
Tämä “generalistin häpeänarratiivi” on monelle tuttu, vaikkei sitä ehkä sanota ääneen. Siinä missä moni ulkopuolinen näkee monipuolisuuden rikkautena, generalisti itse saattaa kokea olevansa ulkopuolella työelämän asiantuntijaroolien logiikasta.
Generalistin häpeänarratiivi ja urajumi
Monipuolisuus oli pitkään myös Astalle häpeän lähde. Vaikka hänellä oli vahva yleisosaaminen ja paljon siirrettäviä taitoja, hän koki jääneensä “väliinputoajaksi” – se, joka tietää monesta kaikkea, mutta ei mistään kunnolla.
“Olin aina ajatellut, että hyvin hoidettu työ vie kyllä eteenpäin. Mutta kun ei ole tiennyt mitä haluaa tehdä, tulee helposti vain hakeuduttua samanlaisiin rooleihin kuin ennenkin.”
Tämä epäselvyys johti vuosien ajan kasvavaan urajumiin. Asta yritti ratkoa sitä “tekemällä lisää”:
uusia koulutuksia
sparrauksia
enemmän artikkeleita lukulistalle
kursseja ja sertifikaatteja
Mutta mikään ei tuonut sisäistä rauhaa — päinvastoin, epävarmuus kasvoi ja päätöksenteko seuraavasta suunnasta ja siitä, mitä haluaisi oikeasti tehdä halvaantui.
“Mikä on se suunta, jota kohti haluan mennä, jotta voisin tehdä inspiroivaa työtä seuraavat 20+ vuotta?”
Hän pelkäsi menettäneensä useita hyviä työvuosia siihen, että jumitti paikallaan ja oli niin armoton itseään kohtaan.
Kun generalistin identiteetti sai uuden merkityksen
Käännekohta tuli, kun Asta päätti lähteä valmennukseen. Prosessin aikana tapahtui iso sisäinen muutos: generalistin identiteetti sai uuden, myönteisen määritelmän.
Hän sai ensimmäistä kertaa sanat omalle kokemukselleen ja identiteetilleen. Ja ehkä tärkeimpänä, hän alkoi suhtautua itseensä lempeydellä ja arvostuksella.
“Pelkästään se, että sain tälle olotilalle nimen, avasi minussa ison lukon. Ymmärsin, että generalistin tausta voi olla joissain työpaikoissa ja tehtävissä jopa etu, eikä pelkkä häpeäpilkku.”
Valmennuksessa emme keskittyneet pelkästään urasuunnan kirkastamiseen, vaan ennen kaikkea:
arvojen ja vahvuuksien tunnistamiseen
itsemyötätunnon rakentamiseen
sisäisen rauhan ja fokuksen löytämiseen
Monelle generalistille on iskostunut syvälle “tee vielä lisää” -mentaliteetti, joka ruokkii riittämättömyyden tunnetta. Asta alkoi pikkuhiljaa päästää siitä irti.
Meditaatio ja arvotyöskentely toivat rauhan ja suunnan
Astan kohdalla ratkaisevassa roolissa oli kehotietoinen meditaatio ja arvotyöskentely — yhdistelmä, jota hän ei ollut aiemmissa sparrauksissa kokenut.
“Tiesin jo aiemmasta kokemuksesta, miten voimakas vaikutus meditaatiolla voi olla. Se herätti luottamusta. Kirjoittaminen ja meditaatio ovat tuoneet rauhaa, joka oli vuosia kadoksissa. Olen tietoisesti jopa hidastanut!”
Meditaatio ei ole mystiikkaa, vaan mielen kuntosaliharjoittelua. Astan mukaan juuri tämä yhdistelmä teki valmennuksesta erottuvan: se ei ollut pelkkää suuntaan “pakottamista” tai osaamisen sanoittamista, vaan sisäisen kompassin herättämistä.
“Suurin ahaa-elämys oli se, ettei elämää mullistavia päätöksiä tarvitse tehdä heti. Voin päivätyöni ohessa edistää omaa innostusta askel kerrallaan. Ilman valmennusta en olisi koskaan tajunnut tätä.”
Alanvaihto aikuisena – onnistut, kun otat askeleen kerrallaan
Astan alkuperäinen tavoite oli selkeyttää suuntaansa ja löytää oma juttu työelämässä. Hän halusi kirkastaa:
kuka hän on ammatillisesti
mitä hän haluaa tulevilta työvuosiltaan
miten edetä ilman uupumusta
Valmennuksen aikana hänen ajatuksensa järjestyivät ja tunnekuohut muuttuivat konkreettisiksi askeliksi.
“Valmennus ja sinun apu on olleet aivan käänteentekeviä. Suunta on nyt kirkkaampi. Uskon enemmän mahdollisuuksiini ja siihen, että minulla on vielä aikaa, vaikka olen +40-vuotias. Olen hyväksynyt myös sen, että minulla on oikeus työelämään, jossa omat arvoni ja kiinnostuksen kohteeni näkyvät!”
Asta on upea esimerkki siitä, että alanvaihto aikuisena — myös nelikymppisenä — on täysin mahdollista, kun prosessi tehdään sisältä käsin, rauhassa ja tavoitteellisesti.
Urajumista oman jutun löytämiseen – et tarvitse täydellistä suunnitelmaa
Se, mitä rakastan minun työssä valmentajana eniten, on se, kun ihminen lakkaa etsimästä vastauksia ulkoa ja huomaa, että ratkaisu löytyy sisältä.
Asta oivalsi, että:
elämää ei tarvitse muuttaa kerralla
monipuolisuus ei ole heikkous, vaan vahvuus
oman jutun löytäminen työelämässä on prosessi, ei kertaluonteinen päätös
““Liikkeelle lähteminen karistaa sotkun, rönsyt ja häpeän. Ei ole vain yhtä tapaa edetä. Sekin on tietämistä, kun tietää mitä ei ainakaan halua.””
Oletko sinäkin urajumissa ja haaveilet alanvaihdosta aikuisena?
👉 Jos olet tyyppi, joka on melkein koko työelämänsä etsinyt sitä aihetta ja kulmaa, josta saisit merkityksellisyyttä ja nautintoa työhön. Ja vaikka olet kokeillut kymmentä eri juttua ja opiskellut uutta, et ole vieläkään löytänyt sitä uran omaa juttua, johon et heti kyllästyisi.
Silloin tiedän, että Urajumista Omaan Voimaan -valmennus on sinua varten. Minun asiakkaat sanoo, että olen eka valmentaja, jonka kanssa oma juttu ja askeleet sitä kohti, ovat vihdoin kirkastuneet.
Tässä yksilövalmennuksessa kirkastetaan:
kuka sinä olet ja mitä haluat
mikä sinua aikuisten oikeasti innostaa
miten voit edetä askel kerrallaan kohti uutta, ilman että sinun tarvitsee aloittaa kaikkea ihan alusta
Kun olet valmis tutustumaan tarkemmin, klikkaa painikkeesta. ⤵

